MOBILISTIN MIETTEITÄ
Vanhat autot ovat hieno harrastuskohde ja niitä onkin jokunen omaksi kertynyt. Osa niistä käy ja kukkuu oikein hienosti, ja kestävät hyvin katseetkin! Toiset taas odottelevat aikaa, jolloin joku (lue=Mikko) ehtisi huomioida niitä, kun ovat päässeet vuosien varrella nuukahtamaan. Nekin haluaisivat päästä takaisin entiseen loistoonsa ja pyörähtämään silloin tällöin kylän raitille tai johonkin mukavaan harrasteajoneuvotapahtumaan. Pääseväthän ne, kun tuo aiemmin mainittu joku tekee uudelleenjärjestelyjä ajankäyttöönsä.


Liikaa noita vanhuksia ei perheessä kuitenkaan edelleenkään/ehkä koskaan ole. Vielä olisi haaveissa jokunen, eikä niitä enää monta mihinkään mahdukaan:-). Eli ei monta lisää, jokunen vaan, ...ellei sitten jotain TODELLA hauskaa tule vastaan!


Lähes aina on joku mobiiliprojekti työn alla ja seuraavia jonossa. Hermohan siinä lepää, kun saa noita vanhoja autoja rassailla. No, joskus ne niiden kanssa meneekin, muttei pahasti tai ainakaan pitkäksi aikaa. Ovat jotenkin niin mutkattoman selkeitä laitettavia, että eteen tulevat haasteet eivät yleensä kovin suurilta tunnu.
Ennen auton korjaaminen oli paljon helpompaa kuin nykyään. Näille sentään pystyy tekemään kaikenlaista ilman mitään kovin ihmeellisiä laitteita!    

  FIAT 600D, vm. 1965                                                                                                                                                                                        




Vuosittain tulee käytyä ainakin muutamassa mukavassa harrasteajoneuvotapahtumassa. Pari niistä on jo suorastaan traditioksi muodostunut. Saa viettää päivän kauniiden autojen parissa, saman henkisten ihmisten kanssa mukavia rupatellen. Välillä matkakohteena on näyttely, toisinaan ajotapahtuma. Kertakaikkisen mukavia kaikenlaiset vanhojen ajoneuvojen kokoontumiset!

On sitä tullut niitettyä mainetta ja saatua kunniaakin tuolla saralla. Plakkarissa on luokkavoitto pitkin maakuntaa kierrelleen ajoreitin oheen järkätyssä leikkimielisessä kilvassa, samoin kuin paras asu-ajoneuvokokonaisuuspalkinto;-) On mm. heitetty tuulettajanhihnaa maasta tököttävään tappiin ja laitettu muistin varassa auton osia oikeisiin lokeroihin. Pienen kotona kokemani painostuksen alla, laitoin lähdön hetkellä myrkynvihreät leveälahkeiset teryleenit jalkaani. Sitten hyppäsin Volvon rattiin, yhtä omituisesti pukeutuneen autokunnan seuraksi.
Järkyttävän leveä ja lyhyt kravatti vaan lepatti tehtävärastilta toiselle, kun huumorilla ja toisaalta hyvinkin tosissamme parastamme pistimme. Tulostahan sellaisella asenteella ja tietenkin, ylivertaisilla taidoilla, kertyy;-) Iloinen joukkio pokkasi ja niiasi palkintojen jaossa, ja kopistelee taas tolppakorkokengillään kohti uusia haasteita.
No, juu..., täytyy todeta, ettei kisailu aina ole mennyt ihan putkeen. Joskus ei vaan suju mikään. (Minä osaan ajaa autoa, ...kele#*@"#"?!!!) Ensi kerralla näytän niille:-)
Tämä hieno tapahtuma, josta jokunen kuva alla, odottaa kisaajia ja katsojia joka vuosi kesän alussa!
                    KUNINKAANTIEN AJOT/ KYMEN AUTOMOBIILIKERHO Ry                                                                                       
       Asu-ajoneuvokuntakisan voittajajoukkue, v. 2012;-)                                                                                              v. 2013

      
 II-luokan (v. 1966-82 valmistetut ajoneuvot) voittajajoukkue v. 2013

                
Kuninkaantie ajot 2016, peräkanaa Ruotsinpyhtään etapilla. Naiset ensin...         Söpö Fiat 600 ja hyväntuulinen kahden naisen joukkue kisaan lähdössä.
                                                                                                                                                                                               
      
                                                                        VOLVO 144 Automatic, vm. 1970
       
  VOLVO 145 EXPRESS, vm. 1971      Myyty hyvään kotiin;-)                 VOLVO 244 GLD6, vm. 1980    Työn alla. Ei vapaa-ajan ongelmia! Jaksaajaksaa...


Uusia autoja syyskuussa 2016.
Tuo Ford Taunus 20 TS vm -65, ei kyllä ole "med åtta", vaan med en sexa:-)